Istahdin tässä eräänä iltana alas tekoälykaverini kanssa ja törmäsimme juttuun, joka jäi pyörimään mieleemme. Kauppalehden artikkelissa ”Etlan tutkimusjohtaja: Näyttö nelipäiväisestä työviikosta on onnetonta” Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Antti Kauhanen kritisoi voimakkaasti näyttöä nelipäiväisen työviikon hyödyistä. Hänen mukaansa pilottikokeiluista puuttuu tieteellinen kuri ja luotettavat vertailuryhmät.
Tämä on täysin validi pointti, mutta se herätti meissä syvemmän kysymyksen. Jos nelipäiväinen työviikko on niin suosittu ja kokeilujen tulokset vaikuttavat niin lupaavilta, miksi emme tutki sitä kunnolla? Miksi tieteen kultaisena standardina pidettäviä satunnaistettuja ja kontrolloituja tutkimuksia (RCT) vältellään?
Syyt ovat monisyisiä ja kumpuavat syvältä taloudellisista riskeistä, käytännön haasteista ja vuosikymmeniä vanhoista asenteista.
Miksi kultainen standardi puuttuu?
Todellisen, tieteellisen kokeen toteuttaminen yritysmaailmassa on äärimmäisen vaikeaa. Se vaatisi osan henkilöstöstä siirtämistä nelipäiväiseen viikkoon ja osan pitämistä kontrolliryhmänä viisipäiväisessä. Tämä loisi paitsi käytännön ja tasa-arvon ongelmia, myös avaisi ”Pandoran lippaan”: annetun edun pois ottaminen kokeilun jälkeen olisi lähes mahdotonta ilman vakavia seurauksia. Harva yritys on valmis tällaiseen riskiin.
Todellinen trendi: Työn tehostaminen
Samalla kun haaveilemme lyhyemmästä työviikosta, työelämän todellisuus on viimeiset 30 vuotta ollut päinvastainen. Kuten moni meistä muistaa omakohtaisesti, trendinä on ollut työn tehostaminen – saman tai suuremman työmäärän tekeminen yhä pienemmällä porukalla.
Tämä ilmiö, jota kutsutaan myös työn tiivistämiseksi, ei ole vain tunne, vaan laajasti dokumentoitu fakta. Sen ajureina ovat olleet muun muassa teknologian kehitys, 1990-luvun laman perintönä syntynyt ”Lean”-ajattelu ja jatkuva globaali kilpailu.
Seuraukset ovat näkyneet karulla tavalla. Työterveyslaitoksen mukaan työuupumus on yleistä Suomessa, ja se on suoraa seurausta pitkittyneestä työstressistä.Irtisanomisaaltojen jälkeen jäljelle jääneet ovat puolestaan kärsineet ilmiöstä, jota asiantuntija Ari Järvinen kuvaa selviytyjän syndroomaksi. Kuten Järvinen kirjoittaa, se on negatiivisten tunnetilojen oireyhtymä, johon kuuluu muun muassa syyllisyyttä, luottamuspulaa ja tulevaisuuden pelkoa.
Vastareaktio ja lupaavat kokeilut
Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että nelipäiväinen työviikko herättää niin suurta innostusta. Se on vastareaktio vuosikymmeniä jatkuneelle tehostamiselle. Vaikka tutkimusasetelmat eivät ole täydellisiä, suurimpien pilottien tulokset ovat olleet työntekijän kannalta johdonmukaisen myönteisiä.
- Iso-Britannian pilottitutkimus (2022): Maailman suurin kokeilu, jonka analysoivat Cambridgen ja Boston Collegen tutkijat. Loppuraportin mukaan 71 % työntekijöistä koki vähemmän uupumusta ja sairauspoissaolot vähenivät 65 %.
- Islannin tutkimukset (2015–2021): Laajat kokeilut julkisella sektorilla osoittivat tutkimusraportin mukaan dramaattista parannusta työntekijöiden kokemaan hyvinvointiin ja työn ja vapaa-ajan tasapainoon.
Yhteenveto
Keskustelu nelipäiväisestä työviikosta on monimutkainen vyyhti. Yhtäällä on työnantajien ja ekonomistien perusteltu huoli tuottavuudesta ja kustannuksista. Toisaalla on vuosikymmeniä jatkunut työn tehostamisen kierre, joka on ajanut monet jaksamisen äärirajoille.
Täydellisiä tutkimuksia ei ehkä uskalleta tehdä, koska ne voisivat paljastaa epämukavia totuuksia ja niiden riskit ovat suuria. Nykyiset pilotit kuitenkin osoittavat, että kun työaikaa lyhennetään, ihmisten hyvinvointi paranee. Kysymys kuuluukin, olemmeko yhteiskuntana valmiita panostamaan tähän hyvinvointiin, vai jatkammeko vanhalla polulla, jossa tehostaminen on ainoa vastaus?