Meillä on tapana ajatella Uutta testamenttia yhtenäisenä, Jumalan inspiroimana kirjakokoelmana, joka on annettu meille muuttumattomana aikojen alusta. Todellisuus on kuitenkin paljon monimutkaisempi ja historiallisesti kiehtovampi. Varhaiskristillisyys ei ollut monoliitti, vaan pikemminkin vilkas ja usein kiistanalainen markkinapaikka täynnä erilaisia ideoita. Yksi näistä merkittävistä, mutta sivuun jääneistä virtauksista on gnostilaisuus, jonka kirjoitukset haastoivat syntyvän kirkon perusopit.
Mutta miksi gnostilaiset evankeliumit, kuten Tuomaan, Filippuksen ja Marian evankeliumit, eivät päätyneet Raamattuun? Ja miten me edes voimme tänä päivänä arvioida, mikä teksti on ”aito”, kun tapahtumista on kulunut kaksi vuosituhatta? Tässä kirjoituksessa sukellamme syvälle historiaan ja teologiaan etsimään vastauksia – emme uskon, vaan tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta.
Mitä on gnostilaisuus?
Ennen kuin voimme ymmärtää, miksi gnostilaiset tekstit hylättiin, meidän on ymmärrettävä, mitä ne opettivat. Gnostilaisuus (kreikan sanasta gnosis, ’tieto’) ei ollut yksi yhtenäinen uskonto, vaan laaja henkisten ja filosofisten liikkeiden kirjo, joka kukoisti ensimmäisillä vuosisadoilla jKr. Sen keskeiset opit olivat kuitenkin jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, mistä myöhemmin tuli kristinuskon valtavirta (ns. proto-ortodoksia).
Gnostilaisuus rakentui useiden keskeisten ajatusten varaan, joista tärkeimpiä olivat:
- Salainen Tieto (Gnosis): Pelastus ei tullut uskosta tai Jeesuksen sovitustyöstä ristillä, vaan salaisesta, ilmestyksellisestä tiedosta, jonka Jeesus välitti opetuslapsilleen. Pelastus oli heräämistä omaan jumalalliseen alkuperään.
- Dualismi ja Demiurgi: Gnostilaiset näkivät maailman jyrkän dualistisesti. Oli olemassa todellinen, korkein ja tuntematon Jumala (hengen maailma) ja sen alapuolella alempi, tietämätön luojajumala, Demiurgi, joka loi tämän aineellisen, pahan ja vangitsevan maailman.
- Jeesus Vapahtajana Tiedon Tuojana: Jeesus ei ollut niinkään syntien sovittaja vaan taivaallinen lähettiläs, joka laskeutui henkimaailmasta tuomaan ihmiskunnalle gnosiksen, joka vapauttaisi heidän jumalallisen kipinänsä aineen vankilasta.
Kun näitä oppeja vertaa perinteiseen kristinuskoon, on helppo nähdä, miksi nämä kaksi maailmankuvaa olivat törmäyskurssilla.
Raamatun kaanonin synty: Valinnan kriteerit
Uuden testamentin kaanon eli virallisesti hyväksytty kirjakokoelma ei syntynyt yhdessä yössä. Se oli vuosisatoja kestänyt prosessi, jossa varhaiset seurakunnat ja niiden johtajat arvioivat ja valitsivat ne tekstit, jotka parhaiten vastasivat heidän uskoaan, ja samalla määrittelivät, miksi esimerkiksi gnostilaisuus ei sopinut osaksi tätä kaanonia. Tutkijat ovat tunnistaneet kolme keskeistä periaatetta, jotka ohjasivat valintaa.
Kriteeri 1: Apostolinen alkuperä ja sen haasteet
Ensimmäinen kysymys oli: onko teksti apostolin tai hänen välittömän oppilaansa kirjoittama? Tämä herättää heti kriittisen kysymyksen: miten 100-luvulla voitiin luotettavasti arvioida tekstin alkuperää ilman nykytieteen metodeja? Vastaus on, että heidän menetelmänsä ei ollut tieteellinen, vaan se perustui auktoriteettiin ja yhteisön muistiin.
Keinot olivat seuraavat:
- Elävä suullinen perimätieto ja opetusketjut: 100-luvulla elettiin vielä lähellä apostolista aikaa. Tieto kulki henkilökohtaisten opettaja-oppilas-suhteiden kautta. Esimerkiksi kirkkoisä Irenaeus (n. 130–202) oli Polykarpoksen oppilas, joka puolestaan oli tuntenut apostoli Johanneksen. Tämä loi uskottavana pidetyn opetusketjun.
- Yhteys apostolisiin seurakuntiin: Tekstin uskottavuutta lisäsi, jos se oli käytössä ja hyväksytty apostolien perustamissa pääseurakunnissa, kuten Roomassa tai Efesoksessa.
Mutta entä jos apostoli kirjoittikin jotain salassa? Evankeliumit ja kirjeet olivat luonteeltaan julkisia, seurakunnille tarkoitettuja dokumentteja. Teksti, joka ilmestyi tyhjästä ilman julkista käyttöhistoriaa, oli ongelmallinen. Tässä kohtaa proto-ortodoksinen ja gnostilainen malli törmäsivät:
- Proto-ortodoksinen malli: Totuus on julkinen ja yhteisöllinen, välitetty avoimesti piispojen ketjussa. Auktoriteetti on institutionaalinen.
- Gnostilainen malli: Korkein totuus on salainen ja ilmestyksellinen, annettu pienelle sisäpiirille. Auktoriteetti on henkilökohtainen.
Valtavirran kirkko valitsi julkisen mallin, koska se oli ainoa tapa rakentaa yhtenäinen ja vakaa organisaatio. Yksityinen, salainen tieto hylättiin, koska se oli mahdoton vahvistaa ja se uhkasi yhteisön yhtenäisyyttä.
Kriteeri 2: Oikeaoppisuus eli ”Uskon Sääntö”
Tämä oli ehkä tärkein kriteeri. Oliko tekstin opetus linjassa seurakuntien enemmistön uskon kanssa? Oikeaoppisuuden vaatimus oli yksi suurimmista syistä, miksi gnostilaisuus suljettiin ulos. Sen opit Demiurgista ja salaisesta tiedosta olivat suoraan tätä ’uskon sääntöä’ vastaan.
Kriteeri 3: Yleinen hyväksyntä seurakunnissa
Oliko teksti laajalti luettu ja käytössä eri puolilla Rooman valtakuntaa? Neljä kanonisoitua evankeliumia olivat 100-luvun loppuun mennessä saavuttaneet laajan hyväksynnän, kun taas gnostilaiset kirjoitukset olivat tyypillisesti vain pienten, paikallisten ryhmien käytössä.
Aitous vs. auktoriteetti: Miten määritellä totuus?
Miten siis määritellä ”aitous”? On erotettava kaksi asiaa: historiallinen aitous ja teologinen auktoriteetti.
- Historiallisesta näkökulmasta gnostilaisuus ja sen tekstit ovat täysin aitoja. Ne ovat aitoja ja korvaamattoman arvokkaita dokumentteja ensimmäisten vuosisatojen uskonnollisesta ajattelusta.
- Teologisesta näkökulmasta ”aitous” tarkoittaa ”Jumalan sanaa”. Tämän määritelmän teki se yhteisö, joka selvisi voittajana – proto-ortodoksinen kirkko.
Tieteellinen historiantutkimus ei ota kantaa siihen, mikä on ”Jumalan totuus”. Sen sijaan se tutkii, miksi tietyt ryhmät pitivät tiettyjä tekstejä tosina.
Yhteenveto: Miksi gnostilaiset kirjat hylättiin?
Gnostilaisia kirjoituksia ei otettu mukaan Uuteen testamenttiin, koska ne eivät sopineet siihen julkiseen, yhtenäiseen ja institutionaaliseen malliin, jota kristinuskon valtavirta rakensi. Koko gnostilaisuus edusti toisenlaista, sisäiseen ilmestykseen perustuvaa tietä, joka lopulta hävisi valtataistelun. Sen sijaan, että näkisimme nämä ”kadonneet kirjat” väärennöksinä, meidän kannattaa nähdä ne kiehtovana ikkunana kristinuskon unohdettuun menneisyyteen.
Lähteet ja lisälukemista:
- The Nag Hammadi Library (Gnostic Society Library): Laaja kokoelma gnostilaisia tekstejä englanniksi käännettynä. http://www.gnosis.org/naghamm/nhl.html
- Elaine Pagels: The Gnostic Gospels: Yksi alan klassikkoteoksista. Goodreads-sivu kirjasta
- Bart D. Ehrman: Johtava Uuden testamentin ja varhaiskristillisyyden tutkija. Bart D. Ehrmanin virallinen blogi ja verkkosivut
- Suomalainen teologinen tutkimus: Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta löytyy gnostilaisuuteen erikoistuneita huippututkijoita, kuten Antti Marjanen ja Ismo Dunderberg.
- Suomessa toimiva Gnostilainen Seura. https://www.gnosis.fi/gnostilaisuus/