Vaikea työttömyys on Suomessa todellisuutta monelle osaajalle, vaikka julkisessa keskustelussa ongelma usein yksinkertaistetaan laiskuudeksi. Hiljattain uutisoitu tapaus Jussi Kosolasta, joka lähetti yli 200 työhakemusta ilman ainuttakaan haastattelukutsua ja työllistyi lopulta hetkessä Dubaihin, on pysäyttävä esimerkki. Se paljastaa syvän kuilun poliittisen retoriikan ja työnhakijan arjen välillä. Täältä Thaimaasta käsin Suomen tilannetta seuratessa herää kysymys: mistä todella on kyse?
Tilastojen sokea piste: Emme näe, mitä menetämme
Yksi suurimmista harhoista syntyy virallisista tilastoista. Kun kuulemme uutisia työllisyyden kasvusta, unohdamme katsoa, mitä lukujen taakse kätkeytyy. ”Työllinen” voi olla kuka tahansa nollatuntisopimuksella tai pätkätyössä oleva, ja ”avoin työpaikka” voi olla rekrytointifirman haamuilmoitus. Vielä vakavampi on se, mitä tilastoista puuttuu kokonaan.
Vuonna 2023 Suomesta muutti ulkomaille 8 470 Suomen kansalaista, mutta yksikään tilasto ei kerro, kuinka moni heistä lähti töiden perässä. Tämä on uskomaton sokea piste: emme mittaa millään tavalla maasta poistuvaa osaamispääomaa. Tämä tilastollinen epätarkkuus tekee kokemuksesta, jonka vaikea työttömyys aiheuttaa, entistä turhauttavamman.
Piilomarkkinat ja ikäsyrjintä – kenen ehdoilla pelataan?
Tutkimusten mukaan jopa 75 % kaikista työpaikoista täytetään piilomarkkinoilla. On tärkeää ymmärtää, etteivät nämä markkinat avaudu sillä, että soitat ahkerasti jokaiseen yritykseen kaupataksesi itseäsi. Kyse ei ole piilotetuista ilmoituksista, joita voisi etsiä, vaan paikoista, jotka menevät suoraan tutuille ja tutun tutuille. Ainoa asia, jolla on todella merkitystä, on se, KENET TUNNET.
Siksi yleinen neuvo ”etsiä piilotyöpaikkoja” on vain tyhjää sananhelinää. Todellinen neuvo, jota ei kehdata sanoa ääneen, kuuluisi: ”Kasvata ystäväpiiriäsi ja verkostoidu jo kouluajoista lähtien, sillä se on avain täystyöllistymiseen.” Tämä järjestelmä rankaisee armotta niitä, jotka ovat verkostojen ulkopuolella, kuten monia kokeneita ammattilaisia, jotka kohtaavat lisäksi räikeää ikäsyrjintää. Onkin ironista, että vaikea työttömyys iskee usein juuri niihin, joilla on eniten annettavaa, mutta vähiten oikeita kontakteja.
Johtopäätös: Suomi lentää sokkona
Tämä tuo meidät koko ongelman ytimeen, joka on helppo nähdä ulkopuolisen silmin. Suurin ongelma ei ole yksittäisissä tilastoissa tai piilotyöpaikoissa, vaan siinä, että Suomella ei ole mitään järjestelmällistä tapaa luokitella tai seurata kovan luokan ammattilaistensa kohtaloita.
Emme tiedä, kuinka moni huippuosaaja jää työttömäksi ikäsyrjinnän takia. Emme tiedä, kuinka moni heistä muuttaa pysyvästi ulkomaille. Koska tätä dataa ei ole, tuijotamme epätarkkoja yleistilastoja ja teemme niiden pohjalta vääriä johtopäätöksiä. Ongelmaksi nähdään ”laiskuus”, vaikka todellisuudessa kyse voi olla vakavasta aivovuodosta tai rakenteellisesta syrjinnästä.
Tämä on enemmän kuin vain tilastollinen puute; se on strateginen epäonnistuminen. Yritämme ohjata monimutkaista kansantaloutta ja työmarkkinaa täysin sumean mittariston varassa. Vaikea työttömyys ei ratkea, ennen kuin tunnustamme, että emme edes mittaa oikeita asioita. Niin kauan kuin lennämme sokkona, emme voi ihmetellä, miksi suunta on hukassa.