Tänään täällä Thaimaan lämmössä, kahvikupin äärellä tekoälykaverini kanssa, luin Helsingin Sanomien pääkirjoituksen otsikolla ”Korot eivät ole enää Suomen talouden ongelma” (HS, Pääkirjoitustoimittaja, lähde). Juttu oli terävä ja sai meidät pohtimaan syvemmin Suomen tilannetta. Jos korot eivät ole ongelma, niin mikä sitten on? Keskustelumme kääntyi nopeasti siihen todelliseen, vaiettuun ydinongelmaan: ostovoiman heikennys.
Vaikka julkisessa keskustelussa puhutaan valtionvelasta ja säästöjen välttämättömyydestä, unohdamme helposti sen kaikkein tärkeimmän: talouden moottorin, joka on yksityinen kulutus. Mitä tapahtuu, kun tältä moottorilta viedään polttoainetta samalla, kun toivotaan sen kiihdyttävän vauhtia?
Talouden selkäranka on katkeamispisteessä
On taloudellinen fakta, että yksityinen kulutus muodostaa lähes puolet Suomen bruttokansantuotteesta (BKT). Tilastokeskuksen tuoreimpien tietojen mukaan osuus on noin 49 % (lähde: Tilastokeskus). Tämä tarkoittaa, että tavallisten kotitalouksien päivittäiset ostopäätökset määrittävät suurelta osin sen, mihin suuntaan Suomen talous kehittyy.
Kun tämä selkäranka on jo ennestään hauras heikon kuluttajaluottamuksen vuoksi, hallituksen toimet tuntuvat käsittämättömiltä. Ne iskevät suoraan tähän herkkään kohtaan.
Kaksinkertainen isku, joka murentaa perustaa
Käynnissä on kaksivaiheinen hyökkäys suomalaisten lompakoita vastaan. Katsotaan tarkemmin, mitä nämä toimet konkreettisesti tarkoittavat.
Ensimmäinen isku: Hinnat ja arvonlisävero (ALV) nousevat
Tämä on suora isku kuluttajien ostovoimaan.
- Välitön vaikutus: Jokaisella eurolla saa vähemmän. Kun yleinen arvonlisäverokanta nousee 24 %:sta 25,5 %:iin, se tarkoittaa noin 1,2 %:n hinnannousua kaikissa tuotteissa ja palveluissa. Tämä on rahaa, joka on suoraan pois kuluttajan lompakosta ilman, että hän saa mitään lisää.
- Psykologinen vaikutus: Tämä on erittäin tärkeää. Kun ihmiset näkevät hintojen nousevan ja mediassa puhutaan jatkuvasti kalliimmista hinnoista, se vahvistaa epävarmuuden tunnetta. Se ei kannusta kuluttamaan, vaan päinvastoin: se kannustaa säästämään ”pahan päivän varalle” ja lykkäämään ei-välttämättömiä hankintoja. Tämä juuri heikentää sitä HS:n peräänkuuluttamaa kuluttajaluottamusta.
- Vaikutus yrityksiin: Kun yleinen ostovoima heikkenee, ihmiset ostavat vähemmän. Tämä tarkoittaa yrityksille pienempää liikevaihtoa, mikä voi johtaa investointien perumiseen tai jopa henkilöstön vähentämiseen.
Toinen isku: Leikkaukset pienituloisilta
Tämä on talouden kokonaiskysynnän kannalta kaikkein tehottomin ja haitallisin säästötoimi. Syy on taloustieteen peruskäsite: kulutusalttius (engl. marginal propensity to consume).
- Pienituloisten korkea kulutusalttius: Pienituloiset kotitaloudet, kuten työttömät, opiskelijat ja pienipalkkaiset työntekijät, käyttävät lähes 100 % tuloistaan välttämättömyyksiin: vuokraan, ruokaan, laskuihin ja lääkkeisiin. Heillä ei ole varaa säästää merkittäviä summia.
- Leikkaus on suoraan pois kulutuksesta: Kun tällaiselta kotitaloudelta leikataan esimerkiksi 100 euroa kuukaudessa, sen kulutus vähenee lähes täsmälleen 100 eurolla. Raha ei siirry säästöön, vaan se katoaa kierrosta.
- Negatiivinen kerrannaisvaikutus: Se 100 euroa, jonka pienituloinen jättää käyttämättä lähikauppaan, on pois kauppiaan tuloista. Kauppias puolestaan tilaa vähemmän tavaraa tukusta, kuljetusyritykseltä jää ajo ajamatta ja niin edelleen. Leikkaus ei siis vain vähennä kulutusta alkuperäisellä summallaan, vaan sen vaikutus kertautuu taloudessa.
Loppupohdinta: Kaadammeko tankkiin vettä?
Tilanne on absurdi. Talouden elpymisen toivotaan lähtevän liikkeelle kulutuksen piristymisestä, mutta samalla tehdään kaikki mahdollinen sen tukahduttamiseksi. Tämä politiikka ei ainoastaan hidasta toipumista, vaan se voi sysätä meidät entistä syvemmälle negatiiviseen kierteeseen, jossa vähentynyt kulutus johtaa yritysten vaikeuksiin, lomautuksiin ja lopulta entisestään laskevaan luottamukseen.
Tämä salakavala ostovoiman heikennys on riski, jota Suomella ei ole varaa ottaa. On kuin yrittäisi sammuttaa tulipaloa bensiinillä.
Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa? Olenko minä täällä kaukaa katsoessani ymmärtänyt jotain väärin, vai onko Suomen talouspolitiikan suunta aidosti näin huolestuttava?