Demokratian teatteri on monelle suomalaiselle tuttu tunne, kun seuraa politiikan näyttämöä. Vaalilupaukset tuntuvat unohtuvan heti äänestyskoppien sulkeuduttua, ja kansan tahto tuntuu korvautuvan kabineteissa sovituilla kompromisseilla, jotka palvelevat kaikkea muuta paitsi äänestäjää. Tämä ei ole vain tunne, vaan nykyisen poliittisen järjestelmän syvä rakenteellinen kriisi, jonka todistavat lukuisat hallitukset ja vuosikymmenten mittaiset, ratkaisemattomat ongelmat.
Kysymys kuuluu: miksi demokratia tuntuu rikkinäiseltä? Ja mistä kumpuaa ajatus, että Suomessa on ollut käynnissä alamäki jo lähes 17 vuotta?
Kadotettu vuosikymmen ja 17 vuoden alamäki
Mainitsemasi 17 vuoden alamäki on osuva havainto, joka liittyy todennäköisesti vuoden 2008 finanssikriisiin. Tuo vuosi oli käännekohta. Sitä seuranneesta ajasta on alettu puhua Suomen ”kadotettuna vuosikymmenenä”, joka on venynyt jo paljon pidemmäksi. Talouskasvu pysähtyi, eikä Suomi ole monien muiden länsimaiden, kuten verrokkimaa Ruotsin, tavoin toipunut entiselle kasvu-uralleen.
Tilastokeskuksen data osoittaa, että bruttokansantuote asukasta kohden on käytännössä polkenut paikallaan finanssikriisistä lähtien. Samaan aikaan valtion velkaantuminen on kiihtynyt hallituksesta riippumatta. Tämä pitkittynyt taloudellinen näivettyminen on politiikan epäonnistumisen selkein mittari: poliittisilla päätöksillä ei ole onnistuttu luomaan kestävää kasvua ja hyvinvointia.
Toimimaton politiikka: SOTE-sotku ja kestävyysvaje
Parhaiten politiikan toimimattomuutta kuvaa ikoninen esimerkki: sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus eli SOTE. Tätä massiivista ja välttämätöntä uudistusta yritettiin viedä maaliin lähes 15 vuoden ajan, usean eri hallituskokoonpanon toimesta. Projekti kaatui kerta toisensa jälkeen poliittiseen riitelyyn, puolueiden reviiritaisteluihin ja kyvyttömyyteen asettaa Suomen yhteinen etu omien ideologisten tavoitteiden edelle. Vaikka uudistus lopulta saatiin maaliin, sen pitkä ja tuskainen historia on karu todistus järjestelmän jäykkyydestä.
Toinen esimerkki on jatkuva puhe ”kestävyysvajeesta” – siitä, että menot kasvavat tuloja nopeammin väestön ikääntyessä. Jokainen hallitus tunnustaa ongelman olemassaolon, mutta tarvittavia, usein kipeitä, rakenteellisia uudistuksia siirretään jatkuvasti tulevien hallitusten murheeksi. Vaalikausien lyhytjänteisyys ohjaa tekemään päätöksiä, jotka ovat suosittuja nyt, mutta tuhoisia tulevaisuudessa.
Lukossa oleva järjestelmä ja vääjäämätön muutos
On oltava täysin rehellinen: mikäli jatkamme tällä tiellä, emme tule päätymään mihinkään. Hidas näivettyminen, velkaantuminen ja ratkaisemattomien ongelmien kasaantuminen on tie, joka ei johda hyvinvoivaan tulevaisuuteen. Analyysin looginen johtopäätös on, että järjestelmän täydellinen uusiminen olisi paras ja kenties ainoa todellinen vaihtoehto.
Mutta tässä piilee koko ongelman ydin: sitä ei kukaan puolue halua eikä tule haluamaan.
Nykyiset puolueet ovat itse osa ongelmaa, eivät sen ratkaisu. Niiden koko olemassaolo, valta-asema, rahoitus ja toimintalogiikka perustuvat nykyiseen järjestelmään. Ne hyötyvät neljän vuoden välein käytävästä näytelmästä, puoluerahoituksesta ja sidosryhmäyhteyksistään. Järjestelmän perustavanlaatuinen muuttaminen – esimerkiksi sitovien kansanäänestysten lisääminen, vaalijärjestelmän romuttaminen tai puolueiden vallan radikaali kaventaminen – olisi niille poliittinen itsemurha.
Järjestelmällä on sisäänrakennettu itsesuojeluvaisto, joka estää sen sisältäpäin tapahtuvan uudistumisen. Puolueet voivat riidellä budjetin prosenteista, mutta ne eivät koskaan tule vapaaehtoisesti luopumaan pelikentästä, jonka säännöt ne ovat itse luoneet ja joka takaa niiden selviytymisen.
Tämä jättää jäljelle vain kaksi vaihtoehtoa. Joko me kansalaisina hyväksymme tämän hitaan rappeutumisen ja sen, että aito muutos on mahdoton, tai sitten ymmärrämme, että paineen on tultava järjestelmän ulkopuolelta. Koska puolueet eivät tule koskaan johtamaan vallankumousta itseään vastaan, on kansalaisyhteiskunnan, uusien liikkeiden ja yksilöiden otettava se rooli.
Demokratian teatteri jatkuu niin kauan kuin sille on yleisöä. Ainoa tapa lopettaa näytelmä on lakata uskomasta sen käsikirjoitukseen ja alkaa vaatia täysin uutta tilalle. Muutos ei ole enää vaihtoehto, vaan välttämättömyys. Kysymys on vain siitä, teemmekö sen hallitusti itse, vai annammeko kriisin pakottaa sen meille hallitsemattomasti.
Lähteet ja lisälukemista:
1. Suomen talouskehitys ja velkaantuminen (”Kadotettu vuosikymmen”)
Tämä Tilastokeskuksen taulukko näyttää selkeästi, miten bruttokansantuote per asukas (eli elintaso) on kehittynyt Suomessa. Taulukosta voi nähdä vuoden 2008 jälkeisen pysähtyneisyyden.
- Tilastokeskus – Bruttokansantuote:https://stat.fi/tup/suoluk/suoluk_kansantalous.html
- Katso taulukkoa ”Bruttokansantuote markkinahintaan”, sarake ”€/asukas”.
Tämä on Valtiovarainministeriön tuorein (talvi 2024) taloudellinen katsaus, joka avaa velkaantumisen ja talouskasvun näkymiä suoraan virallisesta lähteestä.
- Valtiovarainministeriö – Taloudellinen katsaus, talvi 2024:https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/165996
- Linkki vie suoraan julkaisusivulle, josta PDF-raportin voi ladata.
2. SOTE-uudistuksen historia
Tämä Kalevi Sorsa -säätiön julkaisu on perusteellinen ”keittokirja” SOTE-uudistuksen vaiheista, ja se käy läpi eri hallitusten epäonnistuneet yritykset ja poliittiset käänteet. Se on yksityiskohtaisempi kuin yleisluontoiset uutisartikkelit.
- Kaks.fi – SOTE-SOPAN KEITTOKIRJA:https://kaks.fi/wp-content/uploads/2021/09/45_sote-sopan-keittokirja.pdf
- Suora linkki PDF-tiedostoon.
3. Luottamus politiikkaan ja poliittinen kyynisyys
Tämä Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) artikkeli ja siihen liittyvä tutkimus maaliskuulta 2024 kuvaa osuvasti suomalaisten näkemystä politiikasta ”yhteistyökyvyttömänä taktikointina ja riitelynä”.
Tämä on STT:n tiedote tutkimuksesta, joka tiivistää sen keskeiset havainnot.
EVA – Ideologian paluu:https://www.sttinfo.fi/tiedote/70117405/evan-arvo-ja-asennetutkimus-kiinnostus-politiikkaa-kohtaan-on-ennatyslukemissa-vaihtoehdottomuuden-aika-on-ohi